Heissulivei!
Mä oon tässä nyt jo jonkun aikaa pyöritellyt tätä asiaa mielessäni kun olen kuunnellut ystävieni kertomuksia/marinoita siitä kuinka he ovat lainanneet ystäville HUOM! ystäville rahaa jotka eivät sitten suostu maksamaan takaisin. Tässä nimenomaan ihmetyttää se että kyseessä on tosiaan näissä tapauksissa ystävä ei mikään kaveri tai hyvänpäiväntuttu. Mä olen aina pitänyt ystäviä sellaisina henkilöinä joihin voit luottaa aina ja ihan missä asiassa tahansa. Ystävälle pitäis voida luottaa ihan kaikki, vaikka avaimet, rahapussi ja jopa oma lapsikin. Jos siis ystävä on hädässä ja pyytää lainaa tai vaikka ostat sille jotain jonka se lupaa maksaa myöhemmin niin kyllähän sä silloin uskot ja luotat että se myös maksunsa hoitaa, onhan kyseessä kuitenkin YSTÄVÄ! Miksi ihmeessä mä sitten joudun kuulemaan näitä juttuja joissa toimitaan aivan päinvastoin? Onko ihminen oikeasti nykyään niin kiero ja valehteleva, itsekäs ja piittamaton että voi jopa tärkeimmillekin ihmisille tehdä törkeästi ja jättää hoitamatta lupaamansa asiat??? Minäpäs nyt hieman kerron näistä tapauksista, yllättävän paljon niistä löytyi samoja piirteitä ja siksi tää asia mua vähän vaivaakin. Eli siis, kummassakin tapauksessa on lainattu rahaa ja kun sitten niitä rahoja ois pitänyt alkaa maksamaan takaisin, on joko hiljennytty, vaihdettu aihetta tai väitetty ettei ole rahaa. Eikä kumpikaan näistä itse ole edes maininnut maksusta vaan kaikin keinoin yrittävät "unohtaa" koko asian ettei tarvitsisi maksaa. O.o
Sinänsä jännää että kuitenkin sitten on ollut varaa juosta baareissa ja shoppailla kaikkea uutta, kuten uusi puhelin. Toinen näistä olisi ollut velkaa 40e ja toinen sitten enemmän mutta hänen kanssa on kuulemma sovittu että voisi vähän pienemmissä erissäkin maksaa KUNHAN maksaa mutta aina välttelee ja vaihtaa aihetta tai valehtelee jotain ettei tarvitse maksaa. Mä kyllä todellakin ymmärrän että välillä tulee yllättäviä menoja ja on tiukkaa rahassa MUTTA kun on kyse YSTÄVÄSTÄ niin miksi sille ei voi sitten sanoa suoraan että ei voi maksaa vaan välttelee ja "unohtelee" Voisi esimerkiksi ihan hyvin sanoa että "mulla on nyt aika vähän rahaa ja en millään haluaisi näistä lyhentää velkaa mut käviskö jos ens kuus sitten maksan?" Asia olis varmasti ihan ookoo muttaku ei! pitää esittää ettei muista ja sitten kun kyselet rahojesi perään niin vedetään herneet nenään ja kitistään miksi niistä rahoista aina kysellään. Ei tarvitsisi kysellä kun viitsisi edes pienempää summaa maksaa muttaku kuukausiksi jätetään maksamatta niin on se perkele kumma ku sit maristaa siitä että kysellään omien rahojensa perään. Mä olen sitä mieltä että jos ystävätkin ovat nykyään noin kierjoa jopa läheisimpiä ihmisiä kohtaan niin ei edes heille kannata lainata. Parempi pitää rahat itsellään vaikka toinen sitten joutuisikin hieman kärsimään mutta eipä tässä nähtävästi voi luottaa ku itseensä... mutta jos ei nyt kuitenkaan aivan hirveän pahasti yleistetä tätä asiaa sillä on meillä täällä muutamia hyviäkin ihmisiä, todellisia ystäviä jotka kyllä aina tekevät parhaansa. He ovatkin niitä sydänystäviä jotka eivät jätä, petä tai kuseta! Kiitos heille! :)
Tässäpä tämänpäivän avautuminen =D
Love: Timantti


torstai 5. kesäkuuta 2014
Tilaa:
Lähetä kommentteja
(
Atom
)
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti